JOKISEN MONTA SYYTÄ
Monta syytä ihastua!
Kuva c Jari Flink
JOKISEN MONTA SYYTÄ
Jokisen monta syytä on suuri yhtye joka esittää elokuvamaista viihdemusiikkia 17 henkisellä orkesterilla sekä instrumentaalina että solistin kanssa.
Jokisen monta syytä- yhtye on jo tavoittanut parhaimmillaan satoja kuuljoita konserteissa ja tuhansia kuuntelijoita Spotifyssa. Yhtyeen vahvuus on suuri soitinkattaus vahvaäänisellä laulajalla. Yhtyeen konsertteja voisi kuvailla olkkarikeikoiksi: soittajien ja yleisön välillä on lämminhenkinen yhteys ilman mitään seiniä.
Äänitimme esikoisalbumimme syyskuussa 2018 Finnvox studiolla Helsingissä, ja levy julkaistiin toukokuussa 2019. Uutta musiikkia äänitetään maaliskuussa 2021 ja tulossa on elokuvamaisia sävellyksiä!
Kuvia ja videoita löydät meidän Facebook sivuilta, Spotifystä ja Youtubesta, Jokisen monta syytä nimellä!